keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

kun myös hämärä puettiin kankaaseen


Kuulla henkäys selällä, huokua kyyneliä ja tuntea niitten kosketus, ehkä antaa ne hänelle.
Vaikka hänellä on paljon sitä vastaan ja ei mitään ja minulla vain sanoja (sanoja toisensa jälkeen) joskus ei niitäkään ja onhan minulla myös taivas, jota kuitenkaan ei voi avata.
Ei, älä huoli, ei hän huoli, sillä olen tottunut olemaan lukittuna tänne. Itseeni, koska se kaikki on niin katoavaa (ja niin minun hengityksenikin)
Siitä ei ole enää kenellekkään antaa, sillä ei edes itselleni.


Ei ei ei
hän huusi ja katosi

tiistai 1. maaliskuuta 2011

tyhjä tie, kaikki eivät lähteneet

Joskus lattiani alta koputtavia
käsiä kietoutumassa nilkkoihini
ne tahtovat minun vajoavan
heidän kanssaan sinne
vaiti ikkunan taakse
ei ikkunoita lainkaan.



Mutta minusta siiviksi vierellesi
koska minussa kaipausta hetkiin
jolloin aika ei kuitenkaan pysähdy


silloin kun näen sinusta
seuraavan runoni
eikä käsiini ole tahrittu
mustekynällä kirjaimia