uni kahden todellisuuden välissä

Ne ovat väsyneet katseet
öisessä ikkunassa
ja hiusteni ympärillä
samettiin kiedottuja yksinäisiä


Ne ovat sellaisia
jotka kuuntelevat askeleet
pimeissä huoneissa


ne kuulevat höyhenienkin

hengittävän liian raskaasti

ei ole tarpeeksi siipiä kantamaan kotiin

mutta he eivät näe minua

niin enää ikinä

kadotkaa

herätäkseni heikosti

ja hulluus tietäisi ääneni edelleen

se hiipii ja sitä paleltaa

Hänet oli lukittu ovien taakse, niiden ovien joita näin unissani. Niiden takana vesi lepää taruina maanteillä, kylmyyttä vastaan on rakennettu tähtitorneja.

Siellä ei tuhota aikaa

eikä ennen iltaa kuljeteta

sydäntä hautausmaan lävitse.

Koska siellä ei tarvitse uskoa mihinkään

eikä huutaa liikaa
tai kadota tullakseen

siellä vain kierretään ympyrää
 eikä koskaan pysähdytä.

Oliko se todella 

se paikka 

jonne hän halusi

koska suljin särkyneen soittorasiaan

Minun laukussani elää suruhelmiä, sellaisia pieniä kulmikkaita.

Aina pimeän tullen ne ovat hetkellisiä aurinkoja, ne pistelee poskilla, laskeutuu hartioille. 

Ne eivät nukahda (eivät) vaikka niitä väsyttäisi, ne kipein sormin käsieni sulaessa sudenkorentojen liikkeitä muistelee. 

Eivät he itke kanssani, vaikka mieleeni ei mahtuisi enää yhtään enempää. Hymyilee ne, kun aika ei aukene valtamerelle käsieni ympärillä.

Ne ovat täynnä täydellisen sidottuja hiljaisuuksia, välillä koristamassa lattiaa.

 Silloin sydän ei ole kiveä, vaan näkyjen tyttö laulamassa lumimyrskyille.

(rakas älä nukahda vielä)

lintuneidin päiväkirja

Elämä makaa vuoteellaan

kaipaus pilkkaa hartioilla

verhoutuneet puut ikkunan takana

nauravat kyynisesti

kun rakkaus kuolee tarinaan

sen jonkun toisen

se oli kipeä

kipeämpi

taivas satamassa pois

äänesi häpeissään hukkunut

ja minussa katkenneet sanat

unina pesty

satuina keholle

luopunut

hengitetään haikeaa hulluutta

Sitten kun siinä ei ollut enää rusetteja vierekkäin helmoillani
ja tuuli ei puhaltanut niin kuin ennen
valoja kerrottiin kuiskaamalla laulua
käheällä äänellä
arpien jälkeen


ne eivät huuda
eivätkä itke
naura
tai tunne


mitään missä on salaisuuksia sinusta


mutta minä tunnen
sen kaiken
runoina hyödyttömien hengityksieni seassa

sinun pelkosi oli erilainen

Nämä ovat niitä öitä

kun luhistuneet katseet nukkuvat
turtuneitten sylien lämmössä
ja minä toivoisin hänen kätensä olevan ihollani
mutta hän ei olisi tuntevinaankaan

hän ei haluaisi tuntea.

Minun varpaitteni alla olisi tyhjää
tuulta rannoilta käsin

sillä minä leikkisin siipien kiinnittäjää

ja lentäisin niin kauan, kauas kuin pystyisin
niin kauas ettei hän enää voisi nähdä

eikä edes tahtoisi