Huomiseen

Makaan maassa kuin haavoittunut vaikka olisin voinut kadota jo vuosia sitten

mutta en tehnyt niin

tietää miltä tuntuu esittää kuollutta.

Hengitän raskaasti ja kuvittelen, että se rikkoisi jotain sisälläni

jotain mikä ei voisi koskaan särkyä niin.

Ja katoaisin vuosia myöhemminkin

aina vain uudelleen.

Horroksessa.

Kuin olisin aina tullut elokuvista.

sokeat varjojen takana

Maailma pyörii ympärillä, tuhat aurinkoa yrittää saavuttaa jotain niin uskomatonta ettei maailman mielen tajunta ymmärrä mitään, mikä on sidoksissa jonkinlaisessa kaikkeudessa. Hiljaiset sillat näyttävät tanssin liikkeitä ihmisten lanteilla, tuuli tarttuu lanteisiin kiinni ja keinuttaa puolelta toiselle. Silmissäni pyörii suuri keinu, suurempi kuin karuselli, pyöreämpi kuin maailmanpyörä. Korviin kantautuu naurua, epätodellista ja teennäisen kaunista. Pelottavaa. Hymyilevät niin, että sydämeen sattuu.
Taivas on täynnä reikiä, raunioina olevat liikkeet yrittävät kertoa jotain mistä ei saa kiinni. Se vain pyörii, pyörii niin lujaa, että hiukseni leijailevat höyheninä silmilleni sokeaksi. Enää voin vain tuntea, tuntea liikkeen kaikuvat askeleet. Jaloilla paino, katse niin tummunut. Se näkyy hiusteni läpi.
Jossain kaukana kuuluu viulun soitto, se tuntuu luuytimissä asti. Viettelee jokaisen lihaksen ja jokaisen verisuonen sormenpäitä myöten. Liike muuttuu raskaaksi, hiljaa painaudun maahan kuunnellen hengitystäni. Kiivasta ja raskasta. Sydän ja minä voimme kadota nyt yhdessä.

Ja hetkessä ihoni katoaisi

luitteni sekaan

pimeässä