en tiedä mitä olemme

Minussa on kuvia valkeista unista joita en ole nähnyt.

Kielletään luisista aamuista jolloin huudot menettävät äänen ja kasvot ovat hauraat, aamut luovat herätyksen eteiseen.

Askel ja puhalletaan keksityt pelot kohti yksinäisiä

siivissä simpukoita jotka hukkuivat

Haamuja verhojen takana

ne ovat sanoja, kun kerrotaan tarinoita.

Hahmoja, kun en kuullutkaan puhetta

enkä hengitystä lauseiden välissä.

Vain yössä loputon huone, joka ei kaipaakkaan mitään.

muistan melkein pienuuteni

Se ojensi minulle keltaisia aamuja, se ojentaisi niitä heti talven jälkeen kun takapihoilla kasvaa muistoja.

Se muistuttaisi minua, että se tyttö peittää hämärää

aamuisin, kun rappukäytävät ovat vielä pimeitä

ehkä aurinko ei ole vielä ehtinyt nousta uudelleen.

Ja vaikka minulla ei olisikaan ikkunaa

eikä kylmää lattiaa varpaitteni alla

ei kirjoituspöytää

eikä siinä olevia laatikoita

eikä niitten sisällä olevia tyhjiä mustepurkkeja

niin minulla on sydän

vaikka se ei toimisikaan kunnolla

kylmät kädet ja hiukset joskus sekaisin.

Ja hän voisi olla vain ihminen pääni sisällä

ja minulla voisi olla puoliksi eletty elämä

ja huomenna minun sylini voisi olla lämmin.

(mutta nyt laittaisimme silmät kiinni)

Hukuimme nauravien heijastukseen

Peilit taivaalla vaeltavat, lintujen lailla verhoavat ajatuksia harmaaksi savuksi (kaikki katoava, katoavaa) eilisen keskiyön huudot, kaksitoista kertaa molemmille poskille. 

Hän antoi lupauksen, kuolleet kukat uinuvaa koristaa, haudat ovat vielä tyhjiä

Enkä minä tuntenut kylmää samoissa risaisissa kengissä, enkä aamuja rikotuissa totuuksissa joissa seinät katoavat pois.

Sillä noussut aurinko herätti tähdet katoamaan keholta.

(Hänelle)

Tarinani kertoisi siitä,

että huomenna lupaan olla enemmän

o l e m a s s a