Se ojensi minulle keltaisia aamuja, se ojentaisi niitä heti talven jälkeen kun takapihoilla kasvaa muistoja.
Se muistuttaisi minua, että se tyttö peittää hämärää
aamuisin, kun rappukäytävät ovat vielä pimeitä
ehkä aurinko ei ole vielä ehtinyt nousta uudelleen.
Ja vaikka minulla ei olisikaan ikkunaa
eikä kylmää lattiaa varpaitteni alla
ei kirjoituspöytää
eikä siinä olevia laatikoita
eikä niitten sisällä olevia tyhjiä mustepurkkeja
niin minulla on sydän
vaikka se ei toimisikaan kunnolla
kylmät kädet ja hiukset joskus sekaisin.
Ja hän voisi olla vain ihminen pääni sisällä
ja minulla voisi olla puoliksi eletty elämä
ja huomenna minun sylini voisi olla lämmin.
(mutta nyt laittaisimme silmät kiinni)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti