tarpeeksi herkkä lähteäkseen

Minä etsin haparoiden varjoa
johon voisin tarttua,

mutta ne kaikki on liian kirkkaassa valossa

niin että niitä ei näe

tai sitten ne juoksee karkuun.

Minä olen monen vuoden ajan
jakanut kortit

jotta muut voisivat pelata

ja toisinaan ollut
yksin kaikkien puolesta.

Lopulta se kaikki hajoaa

ja valuu läpi sormien

katoavana vain arvottomat

minä ja mun maailma.

Huomiseen

Makaan maassa kuin haavoittunut vaikka olisin voinut kadota jo vuosia sitten

mutta en tehnyt niin

tietää miltä tuntuu esittää kuollutta.

Hengitän raskaasti ja kuvittelen, että se rikkoisi jotain sisälläni

jotain mikä ei voisi koskaan särkyä niin.

Ja katoaisin vuosia myöhemminkin

aina vain uudelleen.

Horroksessa.

Kuin olisin aina tullut elokuvista.

sokeat varjojen takana

Maailma pyörii ympärillä, tuhat aurinkoa yrittää saavuttaa jotain niin uskomatonta ettei maailman mielen tajunta ymmärrä mitään, mikä on sidoksissa jonkinlaisessa kaikkeudessa. Hiljaiset sillat näyttävät tanssin liikkeitä ihmisten lanteilla, tuuli tarttuu lanteisiin kiinni ja keinuttaa puolelta toiselle. Silmissäni pyörii suuri keinu, suurempi kuin karuselli, pyöreämpi kuin maailmanpyörä. Korviin kantautuu naurua, epätodellista ja teennäisen kaunista. Pelottavaa. Hymyilevät niin, että sydämeen sattuu.
Taivas on täynnä reikiä, raunioina olevat liikkeet yrittävät kertoa jotain mistä ei saa kiinni. Se vain pyörii, pyörii niin lujaa, että hiukseni leijailevat höyheninä silmilleni sokeaksi. Enää voin vain tuntea, tuntea liikkeen kaikuvat askeleet. Jaloilla paino, katse niin tummunut. Se näkyy hiusteni läpi.
Jossain kaukana kuuluu viulun soitto, se tuntuu luuytimissä asti. Viettelee jokaisen lihaksen ja jokaisen verisuonen sormenpäitä myöten. Liike muuttuu raskaaksi, hiljaa painaudun maahan kuunnellen hengitystäni. Kiivasta ja raskasta. Sydän ja minä voimme kadota nyt yhdessä.

Ja hetkessä ihoni katoaisi

luitteni sekaan

pimeässä

se tuntuu kuin tunne

Lumiaskeleet peittyneinä lumienkelten helmoihin
kietoutunut kaupunki sylissäni
hiutaleina hiuksissa
aikaa.

Minä olen kävellyt miljoonat tunnit

mutta tanssinut tuplasti enemmän

kaikki oli minussa
ja minä olin kuunnellut
loppuja hitaasti
lähtövalmiina
ennen kuin mikään oli ehtinyt alkaakkaan.

arvaamatta

Jokainen liike kehossani
muuttuu suuremmaksi

mutta sydän hidastuu.

ehkä tarvitsisin uusia lääkkeitä
suurina annoksina
värikkäissä rasioissa

hengitä

Kasvosi ovat sumulle sidotut

käsissäsi voima

joka jatkaa pienten katujen suojassa lantiolle

kuvioita iholleni

niitä tarvitsen.

Pölyiset askeleet huoneesi ovelta

päättyvät sinne minne sinä tahdot

minne minä seurasin.

sanojasi vailla

Minä etsin niin kaukaa kuin jalkani kantavat

ja vielä kauempaakin.

Nyt minun maailmani sanat huutavat

kuin murtuneina tuulessa

tien toisella puolella

aidan oikeassa laidassa.

Piiritettyinä ajatuksieni karusellissä

ilman kauniita valoja,

mutta jalkani kantaisivat vielä

seuraavaan aamuun

kuitenkin ilman sinua.

Enkä minä puhu rakkaudesta

enkä tunteesta

vaan siitä mitä tapahtui

ilman tunnetta

jonka tunnen ehkä jo huomenna