Ne ovat väsyneet katseetöisessä ikkunassa
ja hiusteni ympärillä
samettiin kiedottuja yksinäisiä
Ne ovat sellaisia
jotka kuuntelevat askeleet
pimeissä huoneissa
ne kuulevat höyhenienkin
hengittävän liian raskaasti
ei ole tarpeeksi siipiä kantamaan kotiin
mutta he eivät näe minua
niin enää ikinä
kadotkaa
herätäkseni heikosti
ja hulluus tietäisi ääneni edelleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti