kun myös hämärä puettiin kankaaseen

Kuulla henkäys selällä, huokua kyyneliä ja tuntea niitten kosketus, ehkä antaa ne hänelle.
Vaikka hänellä on paljon sitä vastaan ja ei mitään ja minulla vain sanoja (sanoja toisensa jälkeen) joskus ei niitäkään ja onhan minulla myös taivas, jota kuitenkaan ei voi avata.
Ei, älä huoli, ei hän huoli, sillä olen tottunut olemaan lukittuna tänne. Itseeni, koska se kaikki on niin katoavaa (ja niin minun hengityksenikin)
Siitä ei ole enää kenellekkään antaa, sillä ei edes itselleni.

Ei ei ei

hän huusi ja katosi