Hän kertoo taivaankappaleitten kaiuista, jotka riittävät täyttämään metsikön takana olevien lasten valtakunnan. Niitten kahlitut katseet ja kuluvat minuutit, omien luitten tilalla olevat lintujen luut. Raskaita höyheniä keinujen peittona (niitten takana olevat olemattomat seinät, valkoisilla valheilla täytetty huone) siellä ne leikkivät, leikkivät ja piilottavat kielletyt hameidensa taskuihin. Turvassa.
Hän kulkee polkuja takaperin, eteenpäin vaikka aikoja sitten olisi pitänyt kääntyä vasemmalle. Tai oikealle, ei hän enää muista. Hän tietää, että minä muistan sen viimeisen illan jolloin katoaa tarina (jolla ei ole sanoja) jonka minä vielä joskus haluan kertoa.
Silloin, kun kuiskataan hiljaa toisen korvaan minä en enää pelkää.
sen näkee hänen silmistään
taidan rakastaa sinua niin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti